Kaupassa asiointi

Kuinka ihmeessä olen joskus muinoin voinut peräti nauttia shoppailusta ja ihmisjoukon seassa seilaamisesta?

Ei hittolainen sentään!

En näe mitään hohtoa siinä, että pitää puikkelehtia ihmisten ohi, jotka näkevät kaupassa toisensa viiden vuoden tauon jälkeen. Kummallakin iloisesti tapaamisesta ällistyneellä on ostoskärryt, tietysti,  jotka laitetaan vierekkäin, tai parhaassa tapauksessa nokat vastakkain, aivan kuin nekin haluaisivat päivittää viimeisimmät kuulumiset. Eipä siinä mitään, jos uusimpien uutisten vaihtamiseen etsittäisiin ostoskärryjen kanssa sopiva nurkka, mutta ei. Keskellä muutenkin ahtaita käytäviä on hyvä paikka olla ja porista. Mieti siinä sitten omien kärryjesi kanssa mistä pääsisi ohitse, kun lentääkään et osaa. Ja kun pyytelet anteeksi, että pääsisinkö tästä, niin hilkulla on, ettet saa kieltävää vastausta kun röyhkeästi häiritset tärkeää tapaamista, valtiovierailuun verrattavaa vähintään. * huoks* Tilannetaju on mielestäni yksi ihmisluonteen kiiteittävimmistä piirteistä, piirre jota monissa tilanteissa arvostan.

Ja sitten ne kassajonot. Ne ovat saaneet minulle aikaiseksi syndrooman. On sataprosenttisen varma, että menen mihin vaan jonoon, niin se on kaupan, ellei koko kauppakeskuksen hitain jono. Oli valitsemassani jonossa edellä sitten yksi tai kaksikymmentäyksi muuta asiakasta, aina viereinen kassa vetää nopeammin. Ja mikä pahinta, hitaimman kassajonon valitseminen on näköjään geeneissäni, jälkikasvuni valittaa heille käyvän aina samoin, ja syy on tietysti tässäkin asiassa kenenkäs muun kuin minun, äidin.

Hyvin ovat psykologit saaneet viestinsä perille: sinussa ei ole mitään vikaa vaan lapsuudessasi ja vanhemmissasi. Näin me kaikki voimme olla syyntakeettomia.