Tässä loppukesän (toivottavasti) viimeistä / alkusyksyn ensimmäistä (katsantokanta määritelmästä riippuu millä muudilla olen, pessimistinen optimisti vai optimistinen pessimisti) flunssaa enimmäkseen sängyn pohjalla, välillä koneen ääressä, potien tulee viimeöisten painajaisten lisäksi valvellakin hölmöjä mieleen.

Katselin netistä ihania vauvavideoita, ja kuinkas ollakaan, taas (on käynyt näin muutaman kerran ennenkin) pulpahti haikeus ja suru puseroon, että olen jo niin vanha, että vauvat ovat entistä elämää, enää niitä tuskin saisin aikaiseksi. Luoja paratkoon, niin kuin mukamas haluaisin ja jaksaisinkaan alkaa vielä kerran vauvarumbaa, niin ihanaa kuin sen työntäyteinen kääntöpuoli onkin. Silti ruoho aidan toisella puolella tuntui ja näytti taas hetken vihreämmältä.

Per***honen, pysyttele vaan vanha haahka aidan omalla puolella ja ole tyytyväinen siihen mitä siellä on, äläkä kateellinen muulle. Toiset aidat ja esteet on tarkoitettu ylitettäviksi, mutta eivät läheskään kaikki. Piste.